Monikielisyydestä

Monikielisyydellä tarkoitetaan joko yksittäisen henkilön tai isomman yhteisön monikielisyyttä. Yksittäisen henkilön monikielisyys tarkoittaa perinteisesti kahden tai useamman kielen osaamista äidinkielen tasoisena, tai laajemmin kykä kommunikoida hyvin ja helposti kahdella tai useammalla kielellä. Monikielinen yhteisö taas on esimerkiksi Suomi, jossa on kaksi virallista kieltä (suomi ja ruotsi) sekä muutamia vähemmistökieliä (esimerkiksi eri saamen kielet ja suomalainen viittomakieli).

Nykyään monikielisyys määritellään niin, että henkilöllä on kyky kommunikoida useammalla kielellä sujuvasti tai edes jonkin verran. Esimerkiksi äidinkieleltään suomenkielinen, mutta ruotsia ja englantia vieraina kielinä puhuva henkilö olisi siis monikielinen, eli lähes kaikki suomalaiset ovat monikielisiä. Tästä nousee kuitenkin kysymys siitä, miten kieli, äidinkielisyys ja kielen osaaminen määritellään.

Monikielisiä ihmisiä on eniten niissä, jotka puhuvat äidinkielenään kieltä, joka ei ole maan virallinen kieli. Tämän takia heidän on pakko opetella lisäksi maan enemmistön kieli, jotta he saavat samat mahdollisuudet yhteiskunnassa kuin muutkin. Monet maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset osaavat tästä syystä useita eri kieliä, joita he ovat oppineet sekä kotona että koulussa.

Nykyään ihmiset tietävät enemmän kielistä ja osaavat niitä enemmän kuin koskaan ennen. Myös muista kulttuureista tiedetään enemmän asioita, ja maahanmuuton ja tiedon liikkumisen ansiosta ihmiset tuntevat enemmän ihmisiä muista kulttuureista. Myös ruokakulttuuri on tullut kansainväliseksi, ja Suomessakin ollaan totuttu syömään esimerkiksi pizzaa, sushia, tacoja, burritoja, kebabia, falafelia.

Vaikka kielten osaamisesta on etua, ei uusi kieli ja kulttuuri ole aina helppoa tai ongelmatonta omaksua. Uuden kielen oppiminen vaatii energiaa ja aika, kielet voivat mennä keskenään sekaisin puheessa ja kirjoituksessa, ja ne saattavat jopa vaikuttaa ajatteluun. Myös uudet tavat, arvot ja kulttuuri tuntuvat yleensä oudoilta.